Tämä on nyt ensimmäinen kirjoitus blogiini ja aloitus on aina vaikeaa. Jos koittaisi aloittaa vaikka tästä hetkestä ja antaa tajunnan virrata. Olkoon tämä ensimmäinen kirjoitus se peruskivi josta tulevat kirjoitukset lähtevät luontevasti (?) tulemaan.

Kello olisi nyt 19.50 ja edessä olisi kuppi kuumaa vahvaa kahvia ja Kate Bushin 50 words for snow soi stereoissa. Näillä aineksilla sitä rakennetaan tunnelma, jotta kirjoitus saataisiin luontevasti käyntiin.

Otsikossa puhutaan kesän pimeydestä ja tämä kesän pimeys on nyt loppu. Kesä Kemissä oli sikamaisen kuuma, jatkuvaa valoa ja lämpöä...jotkut saattavat olla eri mieltä tosin. Kesäisessä Kemissä on hyvää kesäillat, jolloin ehkä vähän hämärtyy ja voi pyöräillä meren rannalle ja istua kiven päälle ihailemaan maisemia. Tuohon kun vielä lisää vielä kovan tuulen joka vyöryttää merta rantaa kohti niin silloin kesän tuntee ainakin hetkeksi vähemmän vittumaiseksi.

Kesällä yleensä tapana latistaa omaa mieltä, se kaikki jatkuva valoisuus ja kuumuus syö miestä. Kesällä tuntuu, että ajatus ei toimi kunnolla kun on pakko kestää sitä jatkuvaa valoa. Kesästä puuttuu kaikki syvyys mikä löytyy syksystä ja talvesta. Kesä tuntuu pinnalliselta, pakolliselta pahalta vuodenaikojen syklissä ja tuntuu että kesä on pinnallinen muutaman kuukauden jakso, joka Kemissä yleisellä tasolla tarkoittaa ihmisten keskuudessa lämmöstä nauttimista ja rantaterasseilla istumista. Mikäli meidän ympärillämme pyörii muita meille näkymättömiä maailmoja, olentoja ja mysteereitä, niin kesällä nämä kaikki ovat ikään kuin vetäytyneet sammalten alle metsien uumeniin odottamaan ko. ajanjakson loppua ja turvallisen pimeyden palaamista.

Elokuu oli liian kesäinen, mutta nyt on syyskuun 16 päivä ja jo näyttää hyvältä! Pimeys laskeutuu, puiden lehdet ovat keltaisina ja ulkona sopiva kylmyys. Tämä rauhoittaa mieltä ja sielua ja saa ajatuksen kulkemaan. Kun katson ikkunasta ulos niin näen hiljaisen junaradan ja tuulessa heiluvat puut. Pimeys kasvaa ja on valmis nielaisemaan maailman yön ajaksi...

Noniin, tuolla saatiin peli auki, tajunnan virtaa vuodenajoista eh? Ehkäpä vois kirjoittaa vähän jotain muutakin, ei tässä mitään sääblogia ole tarkoitus tehdä.

Arkipäivät menneet töiden merkeissä ja illat musiikin ja yleisen ihmettelyn tasolla. Se mikä tuo nyt vähän väriä ja vaihtelevuutta elämään on se, että vaihteeksi olen ihastunut tyttöön joka on myös ihastunut minuun ja aika intensiivisesi tässä on tapailtu. Saa nähdä tuleeko jutusta mitään? Jos tulee, niin se on kiva ja jos ei, niin se on ok, that`s life. Ihastuminen on mukava ja tuskaisa tunne. En ole muistanut edes miltä tuntuu olla ihastunut mutta näemmä se aina miehen päätä lyö sekaisin. Sitä toivoo että kaikki menisi hyvin, mutta niin kuin tässä elämässä on tapana niin kaikki ei mene aina hyvin tai mukavasti mutta sellaista se on ja sen kanssa on elettävä.

Ainiin, kovasti mietteissä aloittaa nyt syksyllä valokuvaus projekti Kemissä. Tarkoitus kuvata Kemiä (kuullostaako tylstältä?), mutta nyt ei ole tarkoitus napsia kuvia mistään hemmetin Lumilinnoista, meren rannoista tai muusta vastaavasta. Tarkoitus keskittyä Kemin ns. rumaan ja unohdettuun puoleen. Haluan saada kuviini Kemin unohdettua ja piilossa olevaa maailmaa eli autiotaloja, raunioita, yksinäisiä kolkkia, unohdettua romua, ruostetta, unohdettuja paikkoja joissa yksinäiset haamut majailevat. Löytää kauneus ruosteisesta mätänevästä autonromusta ja hajotetusta pullosta hylätyssä rakennuksessa. Tekninen toteutus on toisarvoinen seikka, tärkeintä on visio ja intohimo. Ja jos homma ottaa tuulta purjeisiin niin tänne sitten varmaan tulee kuvia.

Nonniin, tässä oli rönsyilevä eka kirjoitus ja toivottavasti tästä lähtee tarina etenemään vapaamuotoisesti ja tänne olisi tarkoitus kirjoittaa säännöllisesti ja mahdollisimman useasti. Toivottavasti ulos tulee tekstiä joka lukijalle herättää jotain ajatuksia tai tunteita, positiivisia tai negatiivisia. Kaikki kommentit tervetulleita!